keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kausi käynnissä

Lumet on vihdoin sulaneet jo täältä eteläisestä Lapistakin ja olen saanut möyriä kohta kuukauden verran pihatöiden kimpussa. Alku"kaudesta" sitä intoakin vielä piisaa, ja uutta kukkapenkkiä sekä muutamia (toistakymmentä...) uusia pensaita ja puita on taas tupsahdellut meidän pihaan. Kasveista enemmän juttua sitten kun saadaan kesä kunnolla vauhtiin ja piha kukkeaksi.

Näyttelykausi on korkattu kunnolla käyntiin, ja hienoin tuloksin. Huhtikuussa Vaasan KV:ssa Jose oli rotunsa paras saaden ensimmäisen sertinsä. Samaisessa näyttelyssä myös whippetit napsivat pn- ja pu-sijoituksia, sekä junnut luokkavoittoja. Itselleni ehkä päällimmäiseksi nousi kuitenkin kasvattajaluokan voitto kun edellisestä kasvattajaryhmän esityksestä on vuosikausia aikaa. Tuomari Matti Tuomisen arvostelu oli myös kovin mieltä lämmittävä;

"Kolmesta eri yhdistelmästä koostuva ryhmä tyylikkäitä rotunsa edustajia. Miellyttävät koot ja ylälinjat. Tyylikäs ryhmä. Onnittelut kasvattajalle, jolla selvä näkemys rodusta."

Bis-kilpailuun ei koko ryhmä pystynyt valitettavasti jäämään. Saamme toivottavasti nyt kesän näyttelyihin useamman kerran kasvattajaryhmän kasaan hieman kokoonpanoa vaihdellen.

Vaasa kv 4/2015 Rop kasvattajaluokka; Zaraque's Juliet in Temptation, Z. Just Pure Perfume,
Z. High Temptation, Z. Irish Coffee
(Kuva; Anne Kohtalo)

Vaasa kv 4/2015 Rop, sert; Pineron Poker Face

Hippu (Z. Juliet In Temptation) kävi Varkauden näyttelyssä pari viikkoa sitten ja tienasi itselleen sertin ja narttujen voiton ollen Vsp ja Rop-juniori. Myös Ruffe (Z. Irish Coffee) voitti samaisessa näyttelyssä valioluokan ja oli pu-2. Hippu on täyttänyt juuri vuoden, ja käy nyt kesän aikana muutamat näyttelyt myös meidän kanssamme Suomessa ja Ruotsin puolella omistajansa kilpaillessa ahkerasti agilitykentillä toisen koiransa kanssa.

Varkaus kv 5/2015 tuomari Tuire Okkola: Vsp Zaraque's Juliet In Temptation - Rop Nugabe Timothy Gavendish
(kuva; Anne Kohtalo)

Varkaus kv 5/2015; Zaraque's Juliet In Temptation Vsp, Rop-juniori
(kuva; Jutta Kilponen)
Käväisimme myös itse viime viikonloppuna Hyrynsalmella ryhmänäyttelyssä, jossa Pilvi pääsi meiltä vuorostaan kehään. Pieni tauko on tehnyt ilmeisen hyvää, sillä Pilvi yllätti meidätkin ollen rotunsa paras ja sai toisen sertinsä! Sää oli aivan kamala, ja kun whippetit loppuivat yltyi tuulen lisäksi sadekin niin kovaksi että päätimme jättää ryhmäkehät väliin ja lähdimme ajelemaan kotiin. Sään vuoksi ei kukaan mahtanut kaivaa kameroitakaan esiin.

Meillä on tulossa todella tiukkatahtinen näyttelykesä. Lähes joka viikonloppu elokuun alkuun asti on näyttely, ja parhaimpina kaksi, eli molempina päivinä. Jostain syystä täällä pohjoisempana pidetyt näyttelyt on pakkautuneet lähes kaikki kesäkuukausille. Varmaankin riittävän isoja halleja koiranäyttelyille on vaikea saada käyttöön. Tornioon on rakenteilla suuri koiraurheilukeskus, josta toivottavasti tulee helpotusta pohjoisen näyttelyjärjestäjillekin.

Maastokisoja onkin sitten harmillisen vähän tänä kautena inhimillisen matkan päässä. Meillä tuo inhimillisen raja kulkee n. 450 kilometrissä kun ei ole joustavia työaikoja tai mahdollisuuksia saada lomapäiviä sinne tänne. Perinteisiä Kemin maastokisojakaan ei ole tänä vuonna, joten meillä jäänee tämän kauden maastoilut pariin kisaan elo-lokakuussa. Mutta otetaan niistä sitten kaikki ilo irti!