perjantai 16. marraskuuta 2012

Jyväskylä KV 10.11.2012

Meidän tyngäksi jäänyt harrastuskautemme on nyt paketissa. Vuoden kokonaiset kaksi näyttelyä huipentuivat Jyväskylään viime lauantaina, ja ihan mukavin tuloksin. Whippettejä oli kaikkiaan 72 ja tuomaritäti varsin tiukka jo eri:n jakamisen suhteen. Kiti voitti avoimen luokan nartut ja oli lopuksi pn-4 vara-sertin kera. Moneskohan vara-serti nyt mahtoi jo olla.. Jääpähän motivaatiota vielä ensi vuodellekin sen viimeisen oikean sattumusta odotellessa.

Kiti, Zaraque's High Temptation
Kuva lainattu jossusen.kuvat.fi:stä

Kiti pn-4
Kuva lainattu cmere.kuvat.fi:stä
 
 

Hoitovapaapäiväni vähenevät kovaa vauhtia, ja viikon päästä alkaa taas arkinen rumba työelämässä 1,5 vuoden tauon jälkeen. Tauko tuli tarpeeseen, mutta muutaman vuoden talonrakennus-urakan ja kolmannen lapsen vauva-ajan jälkeen on ihana palata taas aikuisten päivittäiseen seuraan ja säännöllisen tilinauhan rytmiin. Mainituista syistä johtuen myös koiraharrastuksemme on palanut säästöliekillä jo pari vuotta, ja siihen toivoisin nyt kovasti piristystä jo ensi vuoden aikana. Aloitin "piristymisen" ilmoittamalla Kitin tammikuussa Kajaanin näyttelyyn. Siellä ei harmikseni arvostella nyt lainkaan pentuja, eikä myöskään Turun KV-näyttelyssä, joten I-pennut eivät ehdi esiintyä ollenkaan pentuluokissa, vaan siirtyvät suoraan junioriluokkiin. Jospa niitä nähtäisiinkin sitten runsaslukuisemmin niissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti