keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Niin lomalla!

 Meillä on juhlittu viime viikkoina useat synttärit, joista erityismaininta ihanalla omalle sutturallemme Millalle, joka täytti kunnioitettavat 13 vuotta. Milla on viimeinen vielä keskuudessamme taivaltava ensimmäisestä Zaraque's whippet-pentueesta, eikä osoita huonoa kuuloa lukuunottamatta juuri vanhuuden oireita. Se käy edelleen mukana kaikilla lenkeillä millä muutkin koiramme. Toivottavasti saamme juhlia sen kanssa vielä tuleviakin synttäreitä.


Fi mva Zaraque's Eternal Dream, 13 vuotta

Elämäni valo, Lumi, sai myös mittariinsa yhden vuoden lisää, kun se täytti vajaa viikko sitten 9 vuotta. Lumi on vielä elämänsä kunnossa, mutta on jo useamman vuoden varonut hiukan toista etujalkaa kovilla alustoilla. Vaivaa on tutkittu useaan otteeseen ortopedia myöten ja koko koira kuvattu päästä varpaisiin, mutta syytä ei löydy. Onneksi vaiva ei Lumia hidasta millään tavalla, mutta valitettavasti se on pitänyt meidät näyttelykehistä poissa jo monta vuotta. Samoin juoksu-ura katkesi liian aikaisin. Lumi on ollut aina luonteeltaan miellyttämishaluinen ja kova tekemään, ja se jopa nautti esiintyä näyttelykehissä, mikä ei ole whippetin kanssa mikään itsestäänselvyys. Harrastimme nuoruusvuosina agilityakin jonkin aikaa. Nyt Lumi on siis keskittynyt viime vuodet pitämään huushollia pystyssä ja kouluttamaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan whippetin tavoille.

Josen halailtavana Lumi, Fi&Se mva Zaraque's First Avenue, 9 vuotta 
 Kesä ja syksykin sujuivat meillä paljolti pihatöissä, ja viikonloput on kuljettu aika aktiivisesti koiraharrastuksissa. Lupaan laittaa lähiaikoina vielä raporttia kodin aikaansaannoksista, mutta nyt vielä hiukan fiilistelyä viimeisimmältä reissultamme. Olin pitkään haaveillut pääseväni käymään Norjassa, koska olen käynyt siellä vain kerran joskus lapsena, eikä muistikuvia juuri ole niiltä ajoilta. Joten mitäpä koiraihminen muuta keksii kuin lähteä koiranäyttelyn varjolla Norjan reissulle! Harstadissa pidettiin kv-näyttely lokakuun alussa, johon ilmoitin meiltä Kitin ja Pilvin. Jose pääsi mukaan oppilaaksi, koska sillä ei ole vielä ikää riittävästi itse rientoihin.

Oikaisimme Ruotsin kautta Harstadiin, ja ajelimme käsivarren kautta takaisin Suomeen. Näin oli helpointa koirien maahanvienti/tuonti-säännösten vuoksi, kun selvisimme yhdellä ekinokokkoosihäädöllä. Näyttelyyn oli ilmoitettu 31 whippettiä, ja Kiti oli lopulta pn-3, joten serti ja cacib jäivät viiksikarvan päähän, mutta se ei jäänyt kyllä harmittamaan kun kokemus oli niin hiukea että jäipähän syitä lähteä vielä uudestaankin Norjaan. Pilvi sai Eh:n, mikä jäi arvostelun luettuakin vähän mysteeriksi. Kaikki odotukset olikin ladattu näyttelynjälkeiseen aikataulullisesti rennompaan oleiluun ja kotimatkan maisemiin, eivätkä ne tuottaneet pettymystä. Harstad oli todella kaunis ja sympaattisen oloinen kaupunki, johon pitää palata kyllä ajan kanssa uudelleen. Ja maisemat kotimatkalla.... no, kuvat kertokoot edes osan. Mutta ne pitää kyllä nähdä ihan itse jos haluaa saada täyden kuvan. Mutta voin kertoa että matkantaitto oli hidasta, koska joka mutkan takana piti pysähtyä taas ihastelemaan ja kuvaamaan henkeäsalpaavia näkymiä.



Harstad

Sielunhoidon lisäksi piti vähän hoivat ruumistakin... :)


Jaloittelutaukoa

Jostain matkan varrelta, tänne voisin hankkia lomamökin...

Näin vanhanaikaista ei sentään ollut, tämä oli museoitu tila.


Näissä maisemissa nieltiin kilometrejä


Välillä vaihdettiin kuskia :)




Lumisista huipuista huolimatta sää oli todella leuto ja paljon lämpimämpi kuin Suomessa, varmaankin Golf-virran vaikutuksesta.



Turvallisesti kotoisella maaperällä taas, ja Saana näytti edellisten maisemien jälkeen ihan pulkkamäeltä...