maanantai 23. tammikuuta 2012

Elämää Villa Kesälahdessa

Olen reilu kolmikymppinen perheenäiti, jonka pyörittää omalta osaltaan viisihenkisen perheen ja kolmen koiran arkea Keminmaassa, meri-lapissa. Asumme 2011 valmistuneessa puolitoistakerroksisessa omakotitalossa, joka on rakennettu vanhalle kantatilalle nimeltä Kesälahti.

Olen tällä hetkellä äitiyslomalla, ja ilmeisen tarpeessa puhua vaikka sitten tällaista yksinpuhelua muustakin kuin vaipanvaihtoväleistä tai Piltti-purkkien nousseista hinnoista. Olen kirjoitellut silloin tällöin koira-aiheista plogia osoitteessa http://www.snow-white.vuodatus.net/ , mutta koska arkemme on ainakin nyt aika paljon kaikkea muutakin, eikä koiramaailmastamme ole uutisiakaan tungokseksi asti, päätin aloittaa vapaamman kirjoittelun tähän uuteen plogi-osoitteeseen. Toivon tämän olevan ainakin sukulaistemme ja ystäviemme iloksi, joista suurin osa asuu kauempana ja ehkä haluaa tietää kuulumisiamme kuvienkin muodossa. Päivittäin tai viikottainkaan en lupaa kirjoitella, vaan silloin kun aikaa ja sanottavaa sattuu sopivasti olemaan.

Tervetuloa koiraihmisetkin lukemaan sepustuksiani. Plogin sisältö tulee olemaan laidasta laitaan niin koira- kuin perhejuttujakin, sisustamista tai tuunausta sisällä ja puutarhassa, ja satunnaisia käsitöitä. Talossamme hyörivät siis koululainen Kiia -02, eskarilainen Neea -05, naperon virkaa toimittava Jooa -11, sekä whippetit Milla -01, Lumi -05 ja Nuutti -08. Perheen iskä Janne hyörii ahkerasti myös autotallissa.

Neea, Kiia ja Jooa



        -Heidi-

2 kommenttia:

  1. Täällä toinen äitiyslomalainen odottaa päivityksiä "kieli pitkällä" :)

    VastaaPoista
  2. Kiva ettei mene kuitenkaan ihan yksinpuheluksi, jotta jaksaa joskus kirjoitellakin. Kommentit ja kokemusten jakamiset ovat erittäin tervetulleita!

    VastaaPoista