maanantai 14. toukokuuta 2012

Uusi kaksio

Vielä ollaan yhtenä kappaleena, mutta aavistelen H-hetken olevan jo lähellä. Kiti on ollut huomattavan rauhallinen ja vaisu tänään. Tyyntä myrskyn edellä? Tänään on vasta 58 vuorokautta astutuksesta, mutta jos Kiti tulee yhtään emäänsä niin huomenna olisi Suuri Päivä, Lumi nimittäin synnytti 59. tiineysvuorokaudella.

Uuteen taloon suunniteltiin koirille oma huone uloskäynnillä ja omalla vesipisteellä, jossa pentueetkin on helppo hoitaa. Huoneeseen oli tietysti saatava myös pennuille sopiva ja siivousta helpottava oma rajattu tilansa, joten taitava mieheni askarteli Kitille ja pennuille ihan oman kaksion. Aitaus tehtiin vesivanerista, ja kaikki seinät ovat nostosaranoilla pidempiaikaista säilytystä ajatellen. Väliseinä on myös irroitettava, ja siinä on ovi ja selkeä kynnys, jotta emä pääsee toiseen "huoneeseen" lepäilemään pennuilta. Väliseinä otetaan kokonaan pois kun pennut alkavat liikkua omilla jaloillaan, ja tarvitsevat enemmän tilaa, eikä emää tarvita syöttämään pentuja niin tiheään. Molemmissa päissä on myös omat uloskäyntinsä, toinen aukeaa ulko-ovelle päin jotta pennut saa siitä näppärästi ulkoilemaan, ja toinen sisätiloihin päin, jotta pennut saavat liikkua vapaastikin talossa ja mennä nukkumaan taas omaan boksiinsa kun väsy yllättää. Kynnys jätettiin sen verran matalaksi että pentujen pitäisi päästä siitä näppärästi hyppäämällä yli kun vähän kasvavat, ja emä pääsee siitä astumalla hyvin yli. Käytäntö näyttää pitääkö kaksioon tehdä muutoksia jatkoa ajatellen, mutta olen kyllä toistaiseksi todella tyytyväinen lopputulokseen. Suunnittelen vielä maalaavani seinät ulkopuolelta ja niihin voisi kehitellä jotain kivoja kuvajuttuja tämän pentueen jälkeen.

Uusi kaksiomme koirahuoneessa


Ovet kiinni

Kaksion ensimmäinen testailija


Mikäli jollakulla kiinnostaa tarkemmin toteuttaa vastaavanlainen, niin käytimme kaksioon 15mm vahvaa 250mm x 125mm vesivaneria, hinta n. 69e/kpl, ja vanereita meni kolme kappaletta. Kaukalon korkeus on 80cm, siten riitti nuo kolme vaneria täysimittaisilla pitkillä sivuilla. Nurkissa on nostosaranat (ja päät sahattu kulmaan että saatiin tiiviiksi), ja samoin väliseinän päissä, ovet on pianosaranoilla. Ovissa on normaalit salpalukot. Saranoille ja lukoille tuli hintaa yhteensä vajaat 100 euroa.

Nyt vaan ensimmäisiä asukkaita odottelemaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti