torstai 16. helmikuuta 2012

Aarteita ja toipilaita

Meillä on riehunut reilun viikon kutsumaton ja ei toivottu vieras, nimittäin rs-virus. Ensin sairastui Neea viime viikolla flunssaan ja yskään, ja lievää kuumettakin oli muutaman päivän ajan. Viikonloppuna alkoi pikkumiehemmekin yskiä, ja maanantaina hengitysvaikeudet veivät meidät sairaalahoitoon vuorokaudeksi. Samaan aikaan Kiiakin oli kuumeessa kotona. Kolme päivää meni aika kurjissa tunnelmissa Jooan oltua todella heikossa kunnossa, mutta tänään olemme jo saaneet nauttia taas pikkuleijonan valloittavasta hymystä. Kiiakin pääsi loppuviikoksi kouluun. Parempaan suuntaan ollaan menossa siis.

Tänään irtosi Jooalta jo tuttu hymykin

Lupasin viime postauksessa esitellä muutamia sisustusaarteitani. Aarteeni eivät ole rahallisesti välttämättä hirveän arvokkaita, mutta niillä on suuri tunnearvo minulle, eikä vastaan tule varmasti kenelläkään toista samanlaista.

Tämän esineen esittelin joskus vanhassa blogissanikin;
 Lasinen Lumi, handmade in Thailand. Lasipatsas on siis
tehty Lumin valokuvan perusteella, ja sain tämän äidiltäni
tuliaisiksi useita vuosia sitten. Ei taitaisi onnistua ihan
kansalaisopiston lasinpuhalluskurssillakaan...


Tämä on uusin Thaimaan tuliainen viime marraskuulta,
hiilityö Iisan valokuvasta.

Tämän todella ison canvas-taulun valmistutin omasta valokuvastani.

Whippet-figuureilla varustetun lyhdyn sain serkultani.
En tiedä mistä tämä on hankittu, tietäiskö joku mistä
tällaisia saa? Ihana lahjaidea joka tapauksessa.


 
Muutaman uuden sisustushankinnankin tein pari viikkoa sitten. Omaan makuuhuoneeseemme oli alusta asti haaveissa uusi pienehkö kirjahylly, mutta halusin kirjat ja lehtikansiot piiloon, ja toisaalta laskeva katto saneli omat mittaehtonsa. Ikeasta löytyikin makuuni sopiva ja vaatimukset täyttävä kaappi. Samaan sarjaan kuuluva vitriinisenkki olisi myös ihana, pitää alkaa haaveilla seuraavaksi sellaisesta tuohon kaapin viereen.

Ikean Liatorp kaappi

Jooa sai huoneensa ovenkahvaan asiaankuuluvan kyltin :)

Tämmöiset nupit hankin edellisessä postauksessa esittelemääni lipastoon,
sopivat huomattavasti paremmin lipaston talonpoikaistyyliin.


Uuteen kameraani olen ehtinyt tutustua vain kuvien näppäily tasolla, yhden kuvausopuksen olen kyllä aloittanut, mutta lukeminen on jäänyt vielä alkusivuille muiden kiireiden vuoksi. Photoscape
ilmaiseen kuvakäsittelyohjelmaan sen sijaan törmäsin netissä, ja vaikuttaa ihan näppärältä ohjelmalta kun kokeilin muutamaa juttua. Alla Jooan alkuperäinen kuva ja siitä hiukan "vanhempi" versio.





Pitkä pakkasjakso on pitänyt meidät tiukasti sisätiloissa, mutta onneksi nyt on tällä viikolla ollut jo lauhempaa ja olen ehtinyt joka päivä käydä wipujen kanssa haukkaamassa happea lasten sairasteluista huolimatta.

Nuutin pieni pyyntö; saisiko tähän takkaan tulet kiitos...

Myös Lumin lempipaikka kun takassa on tulet

Ihanainen blondimme

Ja hänen rotanpyydystäjä-poikansa hauskoine tyyleineen.
Kumimiehellä on jalatkin aika usein noin.

Vinkvink!


Alla vielä kuva spesiaalivieraastamme muutama viikko sitten. Jumbolla on ikää 10,5 vuotta, ja pieni harmaantuminen on tuonut vain charmia lisää. Jumbo on Millan ja Jonathanin veli Iisan ensimmäisestä pentueesta, ja vietti paljon aikaa myös meidän kanssamme nuorempana, joten Jumbolla on aina erityinen paikka sydämessäni.

Zaraque's Eyes Wide Shut



4 kommenttia:

  1. Ihania aarteita sulla <3

    VastaaPoista
  2. Ompa ihanaa nähdä taas iloinen ilme pikkumiehen kasvoilla:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita aarteita ... Jooa suloisuus, toi lasinen Lumipatsas, wau!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että Jooa jaksaa jo hymyillä, hui. Jumbon käytöksestä päätellen kasvattajalla on ikuisesti oma paikkansa sen sydämessä <3.

    VastaaPoista